Myöhäinen lounas
Matkailija on tehnyt huoneistossaan monen tunnin kirjoitusrupeaman päivän kuumimpaan aikaan. Ennen päivän patikointiaan, hän päättää syödä aurinkoisella parvekkeella jotain suolaista. Lähikaupasta ostamansa oliivit, palanen kovaa suolaista lampaanmaitojuustoa ja kuin omassa pihassaan kasvattamat auringon kypsyttämät pikku tomaatit olisivat kevyt lounas, jonka unohti syödä oikeaan aikaan. Ei hän nälässä ollut. Kirjoittamisen välissä pitämillään pikku tauoilla hän oli syönyt huoneiston omistajan maatilalta tuomia persikoita, appelsiineja, aprikooseja ja nektareita.
Matkailija kokoaa leipälautaselle myöhäisen lounaansa, kaataa lasillisen kylmää Retsinaa. Ottaa kirjan ja lautasen, ja menee parvekkeelle. On todella kuuma. Hän istahtaa siniselle parveketuolille, jonka alumiinikehikko polttelee reisiä. Syö ensimmäisen oliivin ja on vähän enemmän onnellinen kuin ennen. Nostaa jalat kaiteen reunalle, varoo polttamasta jalkojaan auringossa kuumenneeseen kaiteeseen. Katsoo maisemaa ja ottaa pikku tomaatin, jonka laittaa kokonaisena suuhun. Tunkee tomaatin seuraksi juuston palan ja pureskelee tyytyväisenä suu täynnä auringon makeutta ja meren suolaa. Huomaa, että unohti kirjan lukemisen kokonaan, vaikka Stonerin tarina on jännittävässä käännekohdassa.
Hän keskittyy syömiseen, ihailee maisemaa, syö vähän lisää ja käy hakemassa sisältä puhelimen, jotta voi ikuistaa tämän matkan parhaimman lounaan ja maiseman, jossa siitä nauttii. Vetäisee oven kiinni, ottaa kuvan ja siirtää tuolin lähemmäs seinää, jossa on vähän varjoa. Siinä on parempi lukea. Katsoo puhelimesta kelloa ja miettii, onko laittanut aurinkorasvaa ja voisiko kymmenen minuuttia olla ilman. Avaimen on kiinnittänyt huiviinsa, sitä nyt ei ainakaan nousisi ottamaan oven kahvasta. Huivi on tyttären. Matkailija tuntee ikävän läikähdyksen.
Retsina jäi keittiön pöydälle, matkailija huomaa. Nousee ylös ja tönäisee ovea. Ja toisen kerran. Ompa se nyt tiukassa. Kolmannen kerran tönäistessään tajuaa, että ovi on mennyt lukkoon ja avain on sisällä. Laitoinko aurinkorasvaa, matkailija miettii ja ottaa puhelimen ja laittaa tekstiviestin huoneiston omistajalle. Hän on töissä ja lupaa tulla heti kun pääsee. Matkailijalla on trikoohame, puuvillapaita, kirja ja aurinkolasit. Naapurit ovat kotona, kai sinne voi mennä auringolta suojaan jos oven avaaminen kestää liian kauan. Matkailija nostaa puuvillapaitaansa, että pitkien, kylmien ja pimeiden talvien kärsimä maha saisi osansa auringosta.
Hiki kirveltää silmiä. Matkailija nostaa puuvillapaidan helman niin ylös, että kumartumatta ylettää pyyhkiä hikeä.
-Hello!
Huoneiston omistaja kiipeää portaita pitkin parvekkeelle, matkailija laskee paidan ja pahoittelee tapahtunutta.
- Ei mitään ongelmaa, huoneiston omistaja vakuuttaa ja työntää avaimen oveen. Ovi ei aukea. Eikä toisellakaan avaimella. Hän kaivaa luottokortit esiin ja koittaa saada niillä ovikielen aukeamaan.
- Väärät avaimet. Käyn kotoa toiset. Tulen kohta takaisin.
Matkailija jää lukemaan kirjaa. Kuluu alle vartti, kun ovi aukeaa sisäpuolelta.
- Kaikki hyvin, hän on setäni. Vara-avain on vanhempieni luona, lähdin aamulla heidän luotaan ilman avaimia ja soitin sedälleni, että kiipeää toisella puolella olevan parvekkeen ikkunan kautta huoneistoon avaamaan oven.
Ei matkailija ollut edes huomannut toista parveketta.
- Voitko sanoa sedällesi, ettei kiipeä ikkunasta tänne yöllä? Kyllä hän voi kylään tulla, mutta koputtaen ja etuovesta.
Kumpikaan kuulijoista ei edes naurahda vitsille. Ehkä on liian kuuma.
Huoneiston omistaja lähtee töihin. Loppuviikoksi on luvattu kolmeakymmentäseitsemää astetta lämmintä ja puutarhakasvit pitää kastella vielä tänään. Matkailija menee sisälle viileään. Hän aloittaa jutun ja miettii otsikkoa. Ovi. Ovi kertoo ovista, miten värikkäitä ovia on matkallansa nähnyt ja siitä, kun yksi ovista meni kiinni. Deletoi tekstit, poistaa ovi tautologian ja nimeää jutun Myöhäiseksi lounaaksi.
Matkailijaa huvittaa kirjoituksen tyyli, joka tuntuu itselleen vieraalta. Muistelee muutamia kirjalijatapaamisia, joissa on saanut ehdotuksen lukijalta kirjoittaa elämästään. Tällaistako se olisi?
Matkailija on tehnyt huoneistossaan monen tunnin kirjoitusrupeaman päivän kuumimpaan aikaan. Ennen päivän patikointiaan, hän päättää syödä aurinkoisella parvekkeella jotain suolaista. Lähikaupasta ostamansa oliivit, palanen kovaa suolaista lampaanmaitojuustoa ja kuin omassa pihassaan kasvattamat auringon kypsyttämät pikku tomaatit olisivat kevyt lounas, jonka unohti syödä oikeaan aikaan. Ei hän nälässä ollut. Kirjoittamisen välissä pitämillään pikku tauoilla hän oli syönyt huoneiston omistajan maatilalta tuomia persikoita, appelsiineja, aprikooseja ja nektareita.
Matkailija kokoaa leipälautaselle myöhäisen lounaansa, kaataa lasillisen kylmää Retsinaa. Ottaa kirjan ja lautasen, ja menee parvekkeelle. On todella kuuma. Hän istahtaa siniselle parveketuolille, jonka alumiinikehikko polttelee reisiä. Syö ensimmäisen oliivin ja on vähän enemmän onnellinen kuin ennen. Nostaa jalat kaiteen reunalle, varoo polttamasta jalkojaan auringossa kuumenneeseen kaiteeseen. Katsoo maisemaa ja ottaa pikku tomaatin, jonka laittaa kokonaisena suuhun. Tunkee tomaatin seuraksi juuston palan ja pureskelee tyytyväisenä suu täynnä auringon makeutta ja meren suolaa. Huomaa, että unohti kirjan lukemisen kokonaan, vaikka Stonerin tarina on jännittävässä käännekohdassa.
Hän keskittyy syömiseen, ihailee maisemaa, syö vähän lisää ja käy hakemassa sisältä puhelimen, jotta voi ikuistaa tämän matkan parhaimman lounaan ja maiseman, jossa siitä nauttii. Vetäisee oven kiinni, ottaa kuvan ja siirtää tuolin lähemmäs seinää, jossa on vähän varjoa. Siinä on parempi lukea. Katsoo puhelimesta kelloa ja miettii, onko laittanut aurinkorasvaa ja voisiko kymmenen minuuttia olla ilman. Avaimen on kiinnittänyt huiviinsa, sitä nyt ei ainakaan nousisi ottamaan oven kahvasta. Huivi on tyttären. Matkailija tuntee ikävän läikähdyksen.
Retsina jäi keittiön pöydälle, matkailija huomaa. Nousee ylös ja tönäisee ovea. Ja toisen kerran. Ompa se nyt tiukassa. Kolmannen kerran tönäistessään tajuaa, että ovi on mennyt lukkoon ja avain on sisällä. Laitoinko aurinkorasvaa, matkailija miettii ja ottaa puhelimen ja laittaa tekstiviestin huoneiston omistajalle. Hän on töissä ja lupaa tulla heti kun pääsee. Matkailijalla on trikoohame, puuvillapaita, kirja ja aurinkolasit. Naapurit ovat kotona, kai sinne voi mennä auringolta suojaan jos oven avaaminen kestää liian kauan. Matkailija nostaa puuvillapaitaansa, että pitkien, kylmien ja pimeiden talvien kärsimä maha saisi osansa auringosta.
Hiki kirveltää silmiä. Matkailija nostaa puuvillapaidan helman niin ylös, että kumartumatta ylettää pyyhkiä hikeä.
-Hello!
Huoneiston omistaja kiipeää portaita pitkin parvekkeelle, matkailija laskee paidan ja pahoittelee tapahtunutta.
- Ei mitään ongelmaa, huoneiston omistaja vakuuttaa ja työntää avaimen oveen. Ovi ei aukea. Eikä toisellakaan avaimella. Hän kaivaa luottokortit esiin ja koittaa saada niillä ovikielen aukeamaan.
- Väärät avaimet. Käyn kotoa toiset. Tulen kohta takaisin.
Matkailija jää lukemaan kirjaa. Kuluu alle vartti, kun ovi aukeaa sisäpuolelta.
- Kaikki hyvin, hän on setäni. Vara-avain on vanhempieni luona, lähdin aamulla heidän luotaan ilman avaimia ja soitin sedälleni, että kiipeää toisella puolella olevan parvekkeen ikkunan kautta huoneistoon avaamaan oven.
Ei matkailija ollut edes huomannut toista parveketta.
- Voitko sanoa sedällesi, ettei kiipeä ikkunasta tänne yöllä? Kyllä hän voi kylään tulla, mutta koputtaen ja etuovesta.
Kumpikaan kuulijoista ei edes naurahda vitsille. Ehkä on liian kuuma.
Huoneiston omistaja lähtee töihin. Loppuviikoksi on luvattu kolmeakymmentäseitsemää astetta lämmintä ja puutarhakasvit pitää kastella vielä tänään. Matkailija menee sisälle viileään. Hän aloittaa jutun ja miettii otsikkoa. Ovi. Ovi kertoo ovista, miten värikkäitä ovia on matkallansa nähnyt ja siitä, kun yksi ovista meni kiinni. Deletoi tekstit, poistaa ovi tautologian ja nimeää jutun Myöhäiseksi lounaaksi.
Matkailijaa huvittaa kirjoituksen tyyli, joka tuntuu itselleen vieraalta. Muistelee muutamia kirjalijatapaamisia, joissa on saanut ehdotuksen lukijalta kirjoittaa elämästään. Tällaistako se olisi?